Nimestä tulee usein keskeinen osa tarkoitettaan, sanoo nimistön­tutkija Sami Suviranta. Viime aikoina keskustelua on käyty ...
Vallankaappausyrityksen jälkeen Turkissa aloitettiin poikkeukselliset puhdistukset ja suhteet Yhdysvaltoihin heikentyivät.
Ensi vuoden verotulojen arvioidaan olevan 67,2 miljardia euroa. Esimerkiksi tupakka- ja alkoholiveroa sekä sähköautojen ja ...
Lapsi jäi linja-auton alle maanantaiaamuna Vaasassa, kertoo yleisjohtaja Jussi Mattila Pohjanmaan poliisilaitokselta. Poika ...
Toisin kuin sunnuntaina 20. lokakuuta sivulla A 9 virheellisesti kerrottiin, Pekka Aittakumpu oli Keskustan vahvimman ...
Sampo Silvennoinen hämmästyi lauantai-illan lääkäripuhelun laskutusta. Pihlajalinnan lääketieteellinen johtaja kertoo, mistä ...
Huonokuntoiset ja alivakuutetut tankkerit kulkevat useiden Itämeren suojelualueiden läpi, mikä lisää vakavan ...
Turkulainen viisikko yritti tehdä kansainvälistä tanssipoppia aikana, jolloin ulkomailla menestyminen oli suomalaisille vielä ...
Mikko Rantanen sai yhden syöttöpisteen. Colorado on nousemassa alkukauden kuopastaan, sillä joukkue on voittanut nyt kaksi ...
Selvitä HS:n presidenttitestissä, kuinka hyvin mielipiteesi vastaavat Yhdysvaltojen tulevan presidentin näkemyksiä.
Kuubalaislehden mukaan Havannassa oli saatu sähköt palautettua jo kolmasosalle talouksista ennen sähköverkon uutta romahdusta ...
Luin Janne Saarikiven esseen (HS 20.10.) ja olen täysin samaa mieltä siitä, että monimuotoinen suomen kieli on hyväksyttävä, ja sitä on kunnioitettava yhteiskunnassamme. On kaunis ajatus Suomesta, ...