Hervannassa Antti ja Kaija Eskola aloittivat vuonna 1992. Silloin huoltoasemaketjun nimi oli Finnoil. Polttoaineiden myynti ...
Ääntenlasku etenee erittäin tiukassa tilanteessa. Moldovan EU-jäsenyyden puolesta ja vastaan äänestäneiden määrät olivat ...
Kolumbian Calissa alkaa maanantaina YK:n luontokokous COP16, josta toivotaan jatkoa menestyksenä pidetylle toissavuoden ...
Perusopetuksen budjetissa oli noin viiden miljoonan euron alijäämä lautakunnan esityksen jälkeen, mikä olisi tarkoittanut ...
Saga Vanninen vaihtaa valmentajaa toisen kerran kahdessa vuodessa. Tiia Hautalaa ja Mika Järvistä ei ole kysytty uudeksi ...
Kuubalaislehden mukaan Havannassa oli saatu sähköt palautettua jo kolmasosalle talouksista ennen sähköverkon uutta romahdusta ...
Pirha ostaa enää vain kiireellistä hoitoa, koska hinnat nousivat liikaa. Yritysten mukaan hoitovelka on kallis aikapommi.
Ajatushautomon tiedotteessa kerrotaan, että Suomen asevienti nousi toissa vuodesta lähes 80 miljoonalla eurolla. Viennistä ...
Palvelualoille Etla taas povaa runsaan prosentin nousua ensi vuonna. Viime ja tänä vuonna yksityisten palvelualojen kasvu on ...
Vaasassa 10-vuotias poika on jäänyt linja-auton alle ja loukkaantunut vakavasti. Asiasta kertoo Pohjanmaan poliisi. Onnettomuus tapahtui aamulla hieman ennen kello kahdeksaa. Poliisin mukaan poika oli ...
Ferrarin Charles Leclerc ajoi voittoon Yhdysvaltain GP:ssä myöhään sunnuntai-iltana. Leclerc nousi kisan johtopaikalle startissa 4. lähtöruudusta. Tie kärkeen aukesi, kun Red Bullin Max Verstappen ...
Kunnari ei halunnut ottaa TuTon hienosta voitosta tippaakaan pois. Oli tiedossa, että turkulaisten torjunta- ja puolustuspeli ...